Näytetään tekstit, joissa on tunniste Merenkulun koulutusta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Merenkulun koulutusta. Näytä kaikki tekstit

perjantai 11. kesäkuuta 2021

Modernia merenkulkua – Uusvanha merenkävijä mietiskelee: OSA II ENSIMMÄINEN TYÖKOKEMUS

Merenkulun opiskelija ja raumalainen monitaituri kirjoittaa merenkulun koulutuksen aiheista opiskelijan ja alanvaihtajan näkökulmasta. 

Kuvat ja teksti: Rami Kurki

Pitänee yrittää kirjoitella hieman useammin, jotta teksti pysyy blogina eikä muutu novelliksi, tai romaaniksi...

Ensimmäinen työharjoitteluni oli kuuden viikon komennus Ro-Ro -alus MS Finnkraftilla, joka liikennöi harjoitteluni aikana enimmäkseen Vuosaari – Aarhus -linjalla. Ro-rot on suunniteltu äärimmäisen tehokkaiksi ja satama-ajat olivatkin koko harjoitteluni ajan lyhyitä – saavuimme satamaan aamulla, satamaoperaattorit ajoivat kontit ulos ja uudet sisälle ja illan suussa olimme jo valmiita lähtöön. Seuraava päivä oli aina täysi meripäivä ja sitä seuraavana saavuimmekin jo takaisin lähtösatamaan.

Tällainen edestakainen reittiliikenne teki työstä nopeasti rutiininomaista ja vertasinkin sitä usein bussikuskin hommiin – samaa reittiä edestakaisin. Minulle kaikki oli uutta ja ihanaa, eikä tuo rutiini ehtinyt kuudessa viikossa turruttamaan, mutta lyhyenkin kokemuksen pohjalta tiedän, ettei se ole minun toivetyöni tulevaisuudessa – kaipaan vaihtelua, uusia satamia, seikkailuja. Huolimatta toistuvasta reitistä innostuin ja ihastuin lapsen lailla joka päivä maisemista joissa olimme, oli se sitten Vuosaari, Aarhus tai aava meri. Enkä jaksa uskoa, että koskaan niihin kyllästyisinkään.


En osaa sanoa mitä varsinaisesti odotin merimiehistä ja laivaharjoittelusta, mutta joka tapauksessa todellisuus oli paljon enemmän kuin mitä olisin uskaltanut toivoa. Ehkä jossain takaraivossa oli mielikuva kärttyisistä, harjoittelijoita jallittavista sisäpiiriläisistä. Finnkraftin koko henkilökunta otti minut kuitenkin vastaan upealla lämmöllä ja halulla kouluttaa. Sain monipuolista kokemusta niin kansitöistä kuin konehuoneestakin ja löysin sisältäni pienen pienen insinöörin. En ole koskaan ajatellut itseäni mekaniikasta kiinnostuneena, vaikka pienestä pojasta asti olen purkanut ja koonnut kaikkea leivänpaahtimista  videonauhureihin ja joystickeista (jotka tietää, tietää :)) ruohonleikkuriin – joskus jopa onnistunut korjaamaan jonkun, enkä vain rikkomaan. 

Vaikka innostuinkin kovasti leikkimään isojen poikien isoilla koneilla, tulevaisuuteni on kuitenkin laivan kansitehtävissä. On kuitenkin äärimmäisen hienoa, että tulevilla kansityöntekijöilläkin on mahdollisuus tutustua laivan konehuoneeseen. 

  Jos komentosilta on laivan silmät ja korvat, niin aivot jaetaan komentosillan ja konehuoneen kesken, vatsa löytyy kapyysista, mutta loput elintärkeät elimet löytyvät konehuoneesta.


Koska elimme suhteellisen kovaa talviaikaa, emme päässeet poistamaan ruostetta ja vanhaa maalia, saati telomaan uutta maalia laivan pinnoille, mutta perusylläpitoa ja korjailuja teimme paljon. Pääsin siis hienosti laittamaan käytäntöön koulussa saamiani, sekä elämänkokemukseni tuomia oppeja. Pääsin muun muassa kokeneen merikarhun opein splaissamaan kunnon kuusisäikeiseen köyteen lenkin, joka ei ole ihan jokapäiväistä ja kuulemani mukaan myös valitettavan häviävä taito merimiesten keskuudessa. 

Hienoimpia hetkiä oli, kun tapahtui jotain odottamatonta. Se tarkoitti usein vuotoa jossain putkistossa, kovaa lumipyryä sääkannella tms., joka aiheutti melkoisesti työtä ja harmaita hiuksia. Tällaisten urakoiden valmistuessa oli kuitenkin voittajafiilis. Tietysti parhaat hetket olivat vahtivuoroni kannella, varsinkin kun pääsin käsiohjaamaan alusta – vaikka kyseessä on varsin mekaaninen operaatio ja seurasin vain tarkkoja käskyjä, huomatessani osaavani ohjata minun kokemusmittakaavassani valtavaa alusta, tuntea sen liikkeet, oppia ennakoimaan tuulen vaikutukset suuntimaan, tunsin itseni jo oikeaksi merimieheksi.


Tein myös hauskan irrallisen huomion laivatyöstä: Koska suomalaiset merimiehet tekevät kolme viikkoa töitä – kolme viikkoa vapaata -kiertoa, lähes koko henkilökunta vaihtuu kolmen viikon välein. Tämä tarkoitti sitä, että molemmille tiimeille oli vuosien saatossa kehittynyt aivan omanlaisensa Kulttuuri. Kumpikaan ei ollut toistaan huonompi tai parempi, mutta kuitenkin tarpeeksi erilaisia, että sen tunsi.


Kaiken kaikkiaan ensimmäinen kokemukseni vahvisti hienosti sen, että olen valinnut oikean tien ja että merimiesura tulee olemaan minulle monipuolinen ja antoisa seikkailu, siinä kuin monien mielikuvissa esiintyvä raskas työmaakin. Seuraavalla kerralla pääsenkin jo kertomaan ensimmäisestä Atlantin komennuksestani, joten pysykää linjoilla.

perjantai 9. huhtikuuta 2021

Modernia merenkulkua – Uusvanha merenkävijä mietiskelee: KOULUTUS

Toivotamme ilolla tervetulleeksi merenkulun uusvanhan opiskelijan ja raumalaisen monitaiturin, joka kirjoittaa merenkulun koulutuksen aiheista opiskelijan ja alanvaihtajan näkökulmasta! 

Kuvat ja teksti: Rami Kurki 

Merenkulun koulutuksessa käytettävän navigointisimulaattorin komentosillalta näkyy digitaalinen satama laivoineen.

Rauman merimuseon epävirallinen Facebook-profiili Kaskisukeltaja Wikholm kysyi, löytyisikö minulta aineksia merimuseon Painolastina-blogiin. En epäröinyt hetkeäkään – tyypillisesti aina ensin sanon, että totta kai ja sitten alan vasta miettiä, miten tämä nyt sitten pitäisi toteuttaa. Kesti kuitenkin muutaman kuukauden ennen kuin sain kiinni siitä, mitä lisättävää minulla olisi tähän aiheeseen. 

Olen 45-vuotias merenkulkuoppilaitoksen oppilas – tai nykyään koulu on nimeltään Satakunnan Ammattikorkeakoulu ja opintolinjana on Sea Captain’s Degree Programme. Olen vasta aloittanut viime syksyllä, joten kokemukseni aiheesta on kovin ohutta – siksi kesti aikansa myös löytää oma ääneni tähän blogiin. Kun en ole merenkulun historiaakaan opiskellut, vaan tutustunut siihen romanttisten linssien läpi kaunokirjallisuuden ja elokuvien kautta, minulla ei ole oikein kaikupohjaa lähteä vertaamaan entisaikoja ja nykyaikaa. Se, mitä voin keskusteluun lisätä helposti, on omat odotukseni ja nykypäivän todellisuus. 

Ensimmäinen akateeminen lukuvuosi sisälsi paljon perusasioita; asioita, joita kansainvälinen merenkulkuohjeisto vaatii merenkulkijoiden osaavan ennen laivalle astumista:

pelastus- ja palokoulutusta, ensiapua, turvallisuuskoulutusta, ympäristönsuojeluun liittyvää ohjeistusta ja sääntelyä, merenkulun sanastoa (joka muuten on ihan oma maailmansa – kaksi komennusta laivalla ja vieläkin törmään sanoihin, jonka merkityksistä minulla ei ole mitään käsitystä. Menen Frendien Joeyn filosofian mukaan:”you see a thing, you hear a word – that’s what it is!”), algebraa ja geometriaa, solmujen tekoa, hitsausta ja tietenkin paljon navigointia. Paljon jäi mainitsemattakin. 

Navigointi oli tosiaan ensimmäisen vuoden pääasiallisin oppiaine – eikä ihme – sehän on lähtökohta merenkululle. Tässä vaiheessa on tähdellistä huomauttaa, että kysymyksessä oli ”terrestrial navigation” ja tulevina vuosina lisäämme siihen taivaankappaleiden mukaan navigoinnin. 


Navigointi on juuri niin romanttista kuin miltä se elokuvissa näyttää: Merikortit, harppi, kompassi ja viivaimet ovat tehokkaassa käytössä. Mutta navigointi on myös vaativaa; koska maapallo ei ole lättänä (vaikka tällekin on nykyään uskojansa), merikortit ovat lähtökohtaisesti vääristyneitä – tämä vääristymä pitää korjata. Maapallon magneettikenttäkään ei ole ihan niin yksinkertainen kuin peruskoulun liikuntatunnilla suunnistuksen opettaja antoi ymmärtää. Itse asiassa erilaisia korjauslaskelmia ja niiden yhdistelmiä tuntuu olevan enemmän kuin saksan kieliopissa poikkeuksia.

Opittavaa on paljon ja pelko siitä, että yksityiskohdat hämärtyvät nopeasti, jollei opittuja taitoja laiteta käytäntöön, on todellinen. Se on todellinen, koska kylmä tosiasia on, että nykyajan laivat ovat varustettu tietokoneilla, jotka tekevät samat laskelmat ja reittisuunnitelmat kartalle sadasosasekunneissa. Ja näillä tietokoneilla on sitä enemmän varmistuksia ja varajärjestelmiä, mitä suuremmasta laivasta on kysymys. Ainakin tällä hetkellä näyttää siltä, että romanttinen navigointi jää varajärjestelmän varajärjestelmän varajärjestelmäksi – harrastukseksi.



Merenkulun opinnot ovat lähes täysin erillään muista opinnoista, pois lukien joitakin matematiikan opintoja, joten vastaavaa, hyväksi luettavaa, on vaikea löytää aikaisemmista koulutuksista – ja se tekee opinnoista erittäin mielenkiintoisia ainakin aikuisopiskelijan silmin. Kaikki oppi on uutta.



Tällainen lyhyt katsaus tällä kertaa – seuraavalla kerralla kerron hieman ensimmäisistä työharjoittelukokemuksistani, joita on ehtinyt jo kertyä mukavasti.